Tätä et vain tapa noin vaan
tahto ei ole aina este
joku on voimakkaampi
olet haavoilla
suu haljenneena
sylkeä, verta, oksennusta
kehosi ei halua sitä saastaa
vaan minkä vanki tekee?
raiskattuna, taas
saastainen siemen valuu sinusta,
milloin mistäkin
inho ja viha
alat halveksumaan satuttajaasi
joka ottaa ja häpäisee sinut
yhä uudestaan

Elämää pakoon, kuolemaa väistellen
melodia on päässä
kuulostaen siltä, miltä sen on odottanut kuulostavankin

Kaikki on siis hyvin
ei hätää, ei pelkoa
mietit milloin joku odottaa sinua kaivaten asemalla

Jokaisella on keinonsa kestää,
paeta,
jumaluus
rakkaus
sinä
elämä,
aine
tai kuolema

Jos en pakene, kuka minut saavuttaa
haluaisinko sitä?

kettu ja jänis paiskaavat
tassujaan
viekö se maailmaa rauhaan
vai lopulliseen tuhoon

kettu, jänis,
kai minäkin,
tiedämme
maailmaa ei viedä rauhaan
sillä se on jo siellä
muut vain rikkovat sitä,
typerykset

Toisinaan vaihdan katua
toisinaan kaupunkia, maata
tarkkailen väkeä lehden ja kahvin äärellä
toisinaan vain seinään nojaten,
puuta vasten istuen

Tarkkailen muita, miettien
olenko minä jonkun tarkkailtavana
silmien kohteena
katseen sisällä, vaikka olen ulkona,
tai niin ainakin luulen

Toisinaan kävelen puiston poluilla
lasken maassa makaavia tupakanraatoja
kummastelen jonossa kulkevia sorsia
arvailen kahden nuoren naisen naurunaihetta
ja ihailen taivaalla leijailevia ilmapalloja

ainahan päivä jossain on
jos menisin öisin maailman toiselle laidalle
tarvisiko minun enää nukkua, enää koskaan

eläisi kahta elämää
täällä töitä tehden, siellä vapaana ollen
täällä juoda 12,5 minuuttia kitkerää kahvia
siellä vaeltaa nummilla ja rannoilla, kitara selässään
täällä miettisi vääryyttä
siellä maailman hyvyyttä

kaksi näkökulmaa
yksi tasapaino?

Miksi vihata vanhoja haaveita
kuvitella asiat muuksi,
elämän
pää pilvissä
olla niin erilainen
ja vitun idiootti

Asiani alkavat kysymyksillä
aina
olla kysyjä ja vastaaja samaan aikaan
siihen väsyy, vaan ei nukahda
katkera menneeseen, kyyninen tulevaan
tähtiin katsoessa huomaa pienuutensa
ja toivon jossain
ja jos,
jos maailmoja on monia, kuten olen kuullut,
mistä tietää olevansa omassaan

ja kysy taas itseltäsi
milloin naamiot vaihtuvat kasvoiksi
kylmyys lämmöksi, kosketukseski

ja valtatiet olisivat polkuja jälleen

Aloin syödä omenaa
paloja leikaten
juoda kahvia
peltisestä astiasta
mätää ja kylmää kaikki

seinät ovat vaaleat
toisinaan ruskeat
materiaali milloin mitäkin
riippuen sinusta, riippuen paikasta
tahrat ovat kuitenkin tummia,
kuivia
SINÄ TIEDÄT! MINÄ TIEDÄN!
ja seinät ei vuoda kaikki me se tiedetään

Jos ihminen vihaa ihmisiä
niin vihaako vain itseään
jos vihaa vain itseään
niin vihaako vain ihmistä

Mökissä istuu
sinne vaipuu
mutta tämä lyhty vielä valaisee

ne ovat kaapissa
en ole koskenut
vaarivainaan peruja
en ole koskenut
irvistän vielä ainakin tämän ryypyn

Milloin saa jäädä, pysähtyä
elämähän oli matka
haluan jo perille
tien nieleminen riittää

paikat joissa olin onnellinen ovat paikoillaan
onnellisuus
ehkei poistunut
muuttanut vain muotoaan

peiliä koskettaessa hahmo koskettaa takaisin
silti käännän selkäni kerta kerran jälkeen

juoksemista, etsimistä
vapaana ei koskaan
itsensä vanki vähintään
kuolema vapauttaa elämästä
ei nimestä, ei sinusta

Tähdet, oletteko vapaita?

huominen voisi olla eilinen

annoin helmeni sioille
kiiltävät, kauniit helmet
väärissä sorkissa
timanttini tiputin sormien välistä syvyyteen
hitaasti, takaisin poimimatta

käperryn lattialle
koittaen tarttua muistoihin jotka eivät tartu takaisin
tulevaisuus hyökkää varjoina, kauhukuvina silmiini
ja minä olen ne sulkenut

sijaan vuoteeni jossa en nuku
makaan, katson taivasta vain katto tielläni
hukun tulevaan, uudestaan ja uudestaan

jokapäiväinen puuro edessäni
päivä päivältä mauttomampi
syö niin jaksat seuraavalle lautaselle

saanko helmet takaisin sian teurastamalla
timantin pohjattomasta etsien

älä ole minä

toisinaan päivät menee
ne on hyviä päiviä, ei tarvitse kitua

istunut autossa toistatuhatta kilometriä
menettäen hermoja toisten ongelmiin
mielessä toivoo toisen olevan viisaampi

ja auttaako puhe toisiin?

no auttoiko sinuunkaan?

pää sanoo kop kop ja haluat pois
toinen antaa palatsinsa käyttöösi
saisit vähän levätä yksin
silti ei ole niin onnellinen
että jaksaisi kiittää toista
ainakaan niin paljoa kuin ansaitsisi

vähäinen ja salattu kateus

asiat jotka jätän kirjoittamatta
eivät kaiu toisten silmiin
lukijoita ei ole
silti seinilläkin on korvat

keitän kahvia
mietin kenelle voin sanoa ja mitä
harvoja, sattumalta valittuja

ihminen jota pidin raukkana
elää enemmän sitä elämää jota kaipaan
silti en vaihtaisi paikkoja

annan muitten matkustaa seikkailusta toiseen
seuraan kaukaa
nauran silloin kun pitää
ja itken

Kymmenen vuotta ja neljäkymmentä kilometriä sitten

Liiallisesta auringosta huolimatta poltan kynttilää
leikin liekillä polttamatta sormiani
täällä on ristiveto
se jos mikä häiritsee liekkiä

puissa on jo lehdet, kesä on siis tullut
siitä ei tarvitse enää kärsiä
lehdet ovat puissa

kesä ei ole ottanut minua omakseen
tai minä kesää

kaipaan tuulikelloja
ja sitä omaa pientä puuta

nämä puut eivät ole pieniä
eivätkä minun
kuten ei mikään muukaan

Bruno ja minä

Tiedätkö olon, jolloin tunnut tavallaan painautuvasi kasaan ja jokin velloo sisälläsi? Ei vatsassa välttämättä, vaan jaloissa, päässä, rinnassa, joka puolella. Ihan kuin jokin painaisi sinut läjään.

Mielenkiintoinen olo ja tunne, jonka olen kokenut ainakin riidellessäni, syyllisyyttä tuntiessani ja yksin ollessani.

Tänään koin tuon olon taas, en tiedä miksi. Liekö mitään syytä edes ollutkaan?

Kuvittelin vain Brunon tunteneen samalla tavalla useasti.

Suhteeni Brunoon? En oikein tiedä mikä se on.

En minä haluaisi olla kuten hän, vaikka ne tietyt samaistumiset olen kokenut. Luulen kaikkien kokevan, jos tutustuisivat häneen. Ainakin jotain. Jokaisessahan meissä on jotain samaa, silmät, korvat ja jotain elämässä.

Osaan kuvitella mitä asioita jotkut ehkä vertaisivat minun ja hänen elämästään toisiinsa. Minä en menisi kuitenkaan vertaamaan. Me painimme eri sarjoissa, olen höyhensarjalainen, vaikka varmasti painan häntä enemmän.

Tulisimmekohan silti juttuun? Jos tulisimme, niin missä parhaiten? Mikä olisi meidän paikkamme? Näitä asioita miettiessäni, olen koko ajan varmempi siitä että meidän ei kuulu edes esittäytyä toisillemme.

Hän on varmasti hyvä mies, vaikka uskon hänen olevan jälleen siellä missä hän oli ennen eräitä naapureitaan.

Kaikesta huolimatta aion kirjoittaa hänelle, jahka aika on kypsä.

Nyt skoolaan. Kraanavedellä.

pääsenkö kiillottamaan daavidintähteäsi?

Helvetiksi väittävät
Internettiä
paikkaa josta opin uutta
Sydney ei olekkaan Australian pääkaupunki
luin sieltä
minä tietämätön,
moukka

Sieltähän löytää töitä
näkee Brysselin huomisen sään
käyttääkö Ville Itälä sateenvarjoa

Olen lukenut sieltä juttuja
monet politiikot pitäisi tappaa
moni sanoo
pyörittävät miljardeja ja joukkotuhoaseita
allekirjoittavat sopimuksiaan
samalla kuin jakkuhuora imee kullia mahonkipöydän alla

valkoiset ovat Valkoisen Talon seinät
ja tahrat Monica Lewinskyn kauluksella

tätä lasta ei koskaan kastettu

voit päästä pimeisiin voimiin,
liitämään Nepalin vuorille
mitä vain
sulje silmäsi ja mene
pysyn paikoillani

syitä voi olla paljon tai vähän
ehkei yhtään
jos päätät olla paikallasi, niin kello liikuttaa sinua silti
vastausta siltä ei saa, vaikka kuinka utelen mikä olen kymmenen vuoden kuluttua

tiedäthän ihmiset, jotka aloittavat asioita, mutta jättävät ne kesken?

olen ihminen ja
jätin tämän kesken

olkoot tämä Obamalle

vesilasi, maitolasi, kaljalasi
kahvikuppi
orkesterit mitä kummimmat
laulavat mitä kummempia

kalako muka laulaisi?

maailman vaikutusvaltaisin mies on musta
minun silmiini ruskea
odotan päivää
jolloin näen kuvan hänestä
imemässä röökiä white housen partsilla

rakkaudesta alaskaan

viikot täynnä päiviä
mitään ei tapahdu
haet kaupasta kahvia, muuhun ole varaa
sinun kohokohtasi

viulut, sellot mitä nämä ovat soivat
kuuntelet ja tiedät osaavasi tehdä senkin paremmin
kirjottaisit parhaat sävelmät
kirjat
runot
et viitsi, et halua kateutta

jäljelle jää ylväs yksinäisyys
mietit mitä teet
mietit
onko alaskan talvella eroa kesään

kun rakkaus lähtee
päästäen otettaan hiljalleen
jäät yksin
jäät vaikka lähtisi kerralla
kumpikin tuntuu pahalta
ja pullonhenkeen et enää usko
uutta rakkautta et halua
se ei peittäisi kaipuuta
ei koskaan

ainoat ihmiset jotka sinulle enää hymyilevät
ovat ne joita et ole tavannut

käteni eivät puhu

voivatko kädet puhua
laulu sanoo, voi
puhuvatko minun
osaavatko, voinko opettaa

aavikon musiikkia
piiraat uunissa, ei olutta
sanat turhuudesta

sydän joka on rikkonut toista
sydän kaipaa särkynyttä
toivoen voivansa korjata jälkensä

kitkeryyttä suuhun
mietin, kuuntelen, katselen
jollain silmät muuttuneet
en tiedä mistä
unohdin jo
mihin
kaadan lisää

muistelen hetkiä
vastakkain
joit, luit, kerroit näkemyksiäsi
minä janosin sinua ja pisaraa
huuliltasi

miksen poiminut
kukkaa sinulle silloin
olisit hämmentynyt
hymyillyt
minä kertoisin kuinka kaunis olet

oksennat silmilläsi
silloin olet haavoittunut
haava

vahva muuttuu heikoksi
heikkous vihaksi
sen lahjan antaa itselleen

ei ole muuta pelättävää
vain pelko itse
ja pelko on päässä

haluaisit olla heidän kaltainen
joita ei ole
silti miljoonat palvoo
olematonta

Narut päässä
katson, en ymmärrä
viiniä lasissa
viiniä pullossa
viiniä suupielissä

kyseenalaistan
mietin
kartellit, monopolit
mikä oikein
mikä väärin

pöydällä miehiä
pöydällä naisia
puettu ruokaan
syön
paloittelen
juon
murskaan
runkkaan
hulluus

hyppään alas
nousen ylös.

Muistan kuinka aikoinaan suunnittelin
tietyn pisteen saavutan
ja teen näin

nyt olen tässä
en ole tehnyt

Makaan alasti
sängyllä
kirjoitan
katson vaaleaa seinää
kuin sairaala
katson soitinta
ja mietin
osaako kaivata

en soittanut
en kirjoittanut kirjettä
kirjoitin
vanhalle ystävälle
joka sanoo tulevansa
kaivosmieheksi
naureskelen
mainitsen vuosikymmenen, Skotlannin
ei ymmärrä
en ymmärrä

käyn vessassa
jätän lian suuhun
mietin olenko yksin palvomassa
jumalaani, epäilen
en
tämän yön nukun
alasti

imin ja nuolin
sinua
lysergsäurediethylamidini
kosketin vetesi pintaa
nihkeää
puhalsin näköiskuplia

Väärinpäinkö lie mennyt?

laitoin itseäni fentanyyliin
tunnen euforian
ja tunnen

Olet minun
Asklepios
Olet minun
Dionysos

Silti
katsoessani
sinua
silmiin
minua katsoo
Metis

Kuluneet jutut
tunnemyrskyt
ja vittu
kuohut


Yritä laittaa tunteesi sanoiksi
viisaiksi
osaa sitä olla
säälittävä


Nepal, Diapam
saanko reseptin
tarvitsenko
Napalm







Vietnam

Eräs ystäväni
jota en ole koskaan tavannut
neuvoi minua
en ole varma elääkö hän
kirjoittamaan
sivun päivässä
hän saattoi puhua itselleen
tämä on toinen sivu


mielessäni kävi
5.5:ttä
haluaako sitä tietämättään pois täältä

Taskussani on yli kuusikymmentä
puntaa
joilla en vittu saa tupakkaa
tai matkaa sinne
missä niillä
saa

Alun löytö

kaikkea sitä ehtii tehdä nuoruudessakin
vaikka se on kesken
sanon sen silti

viikkoja sitten

tapoin kaksi
venäläistä
naista
ja suunnitelmaani kuului
vain se yksi

tässä paperin kanssa pohdittuani
en ole enää varma siitä
oliko minulla suunnitelma?

Miksi edes tappaa ihminen
joka eli toistasataa vuotta sitten
vaikka ei ole varma siitäkään

Tulen miettimään vielä
tapatumatonta

olen alkanut sairastamaan fobiaa
kitaraani kohtaan

siksi käytänkin kynää
jolla ilmaisen valheelliset tunteet

suren
suren kun minun ja kitarani yhteistyö
ei tuota hedelmää
hedelmää jota
kahdenkymmenenviiden vuoden päästä
laulaa tuulipukuun pukeutunut
likaisessa baarissa
nuoruuden saavutukset mielessään

tietty hulluus on
lahja
en tunne ketään joka olisi käyttänyt sen
oikein

vuorten takaisissa metsissä
kaapuihin pukeutuneet
noituvat
vasaroin
laitteita
jotka vain minä olen nähnyt
ja vain pientä osaa osaan käyttää
kartoilla ja muilla

olen useasti yrittänyt olla yksin
niin kuin viisaat

törmään aina johonkin
suuria ajattelijoita
jotka opettavat
mutta eivät yksinäisyyttä

en halua olla heikkojen seassa
tuskin se tarttuu
jokin hulluus
tiedostettu

ehkä viisaus
ehkä nerous
jos ne vain
ehkä

Istuin sohvalla
puhuin
en ollut yksin
edessäni oli kello
aika
iätön ikuisuus

puhuimme mielestäni viisaita

Runot ovat kirjoitettuja maalauksia

halusin rikkoa kaiken
en rohjennut
ehkä kadotettu viisaus
olisi ollut piilossa siinä kaikessa
ja minä
tyhmä
olisin sen kaiken rikkonut

en kirjoita runoja
ainoastaan sekalaisia lauseita
jotka eivät kuulosta
niin miltään

Minua on pyydetty olla täyttämättä liian isoja kenkiä
mielestäni en täytä mitään

Riittääkö kynä ja paperi
kirjat
tarvitsen aseen
jolla hallita
niin ihmisiä
eläimiä
kasveja
jumalia
ja itseäni

olen tiennyt oikein
vääryyttähän emme myönnä
kellon päällä istuessani
tutkin aikaa
en hyötynyt siitä mitään
yritin tappaa sen
olin heikko
tietysti
se satutti takaisin

filosofia ja runous kulkevat
käsikädekkäin
vaikka niiden hitsauskohta on heiko
sitä ei voi rikkoa
ei voimalla
viisaudesta en tiedä

Olen istunut pöydän ääressä kirjoittamassa ajatuksiani
Paperini ovat tyhjät